tiistai 26. toukokuuta 2015

#29 Kouluvalmennus

Me ollaan Mokan kanssa käyty nyt säännöllisen epäsäännolisesti joko Mian tai Jennin valmennuksissa. Avot olivat aluksi aivan tajuttoman vaikeita enkä saanut pidettyä Mokkaa avuilla ollenkaan. Nyt ollaan treenailtu niin avoja voi kutua jo helpoiksi ja sulkukin on sujuvaa, jopa laukassa!! Väsitöissä Mokka saisi kantaa paremmin ja olla aktiivisempi takajaloillaan. Ryhdikkyyttä ja painoa takajaloille niin paketti on aikas hyvä! Kisojen jälkeen meillä oli heti 19.5. kouluvalmennus, joka sujui hikisissä tunnelmissa :D




Ravissa työskentelimme kokoajan kolmikaarisella kiemuralla ja aina päädystä uuteen kiemuraan. Suoristuksissa eteen ratsastuksia ja välillä lyhennystä. Voltti tarvittaessa kaarelta. Tällä saa hevosen hyvin apujen väliin ja molemmille ohjille sekä pohkeille. Tämän harjoituksen jälkeen tultiin keskilinjalle jossa volttikahdeksikko, ja uralla aina ensin avoa, puolessa välissä voltti ja loppu pitkä sivusta sulkua. Mokka oli vasempaan kierrokseen hyvä, ja oikealle puski perää sisään ja oli hiukan laiska ponnistamaan oikealla takasella kunnolla.

Ekaa kertaa tänä vuonna topilla!!!!

Tehtiin valmennuksessa niin, että oikeassa laukassa pitkä sivu avoa sitten päädystä keskilinjalle josta sulkuväistöä uralle ja suoristus ja vaihto ja vasemmalle. Pitkä sivu keskilaukkaa vasta asetuksella ja päätyyn ympyrä jossa 3 askelta käyntiä ja uudestaan vasempaan laukkaan ja sama kuvio toisin päin. Tämä toistettiin noin 3 kertaa kumpaankin suuntaan ja se on hevoselle todella raskasta, joten sitä ei saa jäädä jauhamaan ja siirtymisiä kannattaa tehdä väleissä. Joko askellajin sisällä tai toiseen askellajiin. Tämän kuvion olen todennut toimivaksi Mokalle ja jutut rupeaa olemaan helpompi. Tätähän voi toteuttaa kaikissa askellajeissa ja muuntaa itselleen ja hevoselle helpommaksi/vaikeammaksi.


Loppuun vielä muutamat keskiravi treenit ja eteen alas ravailut. Tunti oli tosi onnistunut ja nmä tehtävät ovat auttaneet viime aikoina ratsastuksessa.

Tunnin jälkeen vielä omistajan pihalle ruohonleikkuriksi

2 kommenttia:

  1. Tosi kiva postaus! Tekstiä ja kuvia oli sopivasti. Ei liikaa, eikä liian vähän. Kiva jos jaksaisit nyt postailla useammin, näitä on kiva lukea! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo nyt innostuin taas vähän kirjottaa kun oon kipeenä :D ja sain bannerinkin väännettyä..

      Poista